Vahvasti Back to the Nineties -teemalla mennään tänä syksynä eteenpäin sillä Nirvanan Nevermind ja U2:n Achtung Baby -levyistä ilmestyy massiiviset uusintajulkaisut. Nevermindin boxset näkee päivän valon 19. syyskuuta, kun taas Achtung Baby tekee uudelleen tulemisen lokakuun viimeisenä päivänä.
Super Deluxe Edition Nevermind-levystä sisältää upvenue.com-sivuston mukaan seuraavaa:
”The limited edition, Super Deluxe Edition includes Nevermind demos recorded with producer Butch Vig, as well as ”boombox” recordings of tracks including Come as You Are and Smells Like Teen Spirit. The album will also include the Devonshire Mixes, which was mixed by Butch Vig before Andy Wallace came in to mix the album into the Nevermind we know today. The included DVD/Blue-ray will show a 1991 Halloween performance from the Paramount Theatre in Seattle.”
Achtung Babyn Uber Deluxe Edition sisältää virallisen sivuston mukaan kaiken seuraavan:
”A limited, numbered Uber Deluxe Edition is a magnetic puzzle tiled box which will contain: 6 CDs including the original Achtung Baby album, the follow-up album, Zooropa, B-sides, remixes and re-workings of previously unheard material recorded during the Achtung Baby sessions. 4 DVDs including ’From The Sky Down’, ’Zoo TV:Live From Sydney’, all the videos from Achtung Baby plus bonus material. There will also be the Achtung Baby double vinyl album plus 5 clear 7″ vinyl singles in their original sleeves, 16 art prints taken from the original album sleeve, an 84-page hardback book, a copy of Propaganda magazine, 4 badges, a sticker sheet, and a pair of Bono’s trademark ’The Fly’ sunglasses.”
En henkilökohtaisesti syty näihin Uber Super Deluxe Limited Extra Edition -julkaisuihin ollenkaan. Enkä tälläkään kertaa ole syttymässä. Ensinnäkin tosifanit varmasti jo omistavat kaikki harvinaisuudet ja muut “ennenjulkaisemattomat” kappaleet bootleg-levyjen ja vastaavien kautta. Toiseksi arvostan itse musiikkia, en kaikkea krääsää, joka siihen liitetään. Saan varmasti suuremmat elämykset musiikin kuin esimerkiksi Bonon aurinkolasien kautta. Paljon mielenkiintoisempaa on omistaa vaikkapa alkuperäinen Nevermind-vinyyli tai vaikka se 20 vuotta sitten ostettu CD-levy, joka on edelleen huippukunnossa.
Nykyään kaikki uusintajulkaisut tulevat ulos samalla kaavalla, esimerkiksi näin: uusi miksaus vanhasta levystä, valokuvia nauhoitussessioista, sinkkujulkaisut kaikki mukana ja niin edelleen. Tuntuu aivan siltä kuin koko ajan digitalisoituvassa maailmassa uusintajulkaisut olisivat se viimeinen mahdollisuus rahastaa fyysisillä tuotteilla.
Lopuksi, mutta ei vähäisimmälle huomiolle jää Pearl Jamin 20-vuotista uraa kuvaava dokumentti PJ20. Dokumentin on koostanut Cameron Crowe, joka tunnetaan jo 90-luvun alkupuolelta Singles-elokuvasta. Elokuvassahan Pearl Jamin jäsenet näyttelivät cameo-rooleissa ja oli bändi myös vahvasti mukana elokuvan soundtrack-levyllä (Breath, State Of Love And Trust).
Dokumentin traileri on jo julkaistu. Syyskuun lopulla dokumentin olisi tarkoitus tulla teatterilevitykseen ympäri maailmaa, toivottavasti myös suomessa. Lisätietoa dokumentista löytyy PJ20-sivustolta.
Katselinpa taas parin vuoden tauon jälkeen Euroviisuja. Olihan se hieno ja loppua kohden jännä show. Tuntui hienolta, että Suomella oli aidontuntuinen mies ja kitara -esitys, joka sai ainakin suomalaisten täyden tuen. Ja olihan Paradise Oskarin voittama lehdistöpalkinto myös osoitus onnistuneesta valinnasta. Hetken aikaa tuntui jo, että ehkäpä tänä vuonna Euroviisut voisivat olla enemmän musiikki- kuin viihdekilpailu. Mutta ehei, viimeistään ääntenlaskennan aikana kävi selväksi, miten totuttuun tapaan taas äänestettiin maata eikä esitystä.
Suurin osa esityksistä ei ollut yhtään oman maun mukaisia. Niin, maun. Tässä musabloggausvuosien aikana on oppinut näkemään, miten hurjasti musiikkimaku vaihtelee ihmisestä toiseen. On mahdotonta määritellä objektiivisesti, mikä on hyvä kappale ja mikä ei. Jokin kappale toimii jollekin täydellisesti, jollekin toiselle taas ei ollenkaan. Kuulostaa selkeältä, mutta sanoisin, että ihmiset yleensä kuvittelevat oman maun olevan lähellä jotain ”universaalia hyvää musiikkimakua” (mitä ei tietenkään ole olemassa). Esityksen laatua voidaan tietysti arvioida eri tavoilla, mutta monesti ne kriitikkojen haukkumat kliseiset biisit ovat juuri niitä, joista suuri yleisö tykkää (ja äänestää euroviisuvoittajaksi).
Kappalettakin voidaan tietysti arvioida, mutta vain tietyn tyylilajin sisällä. Se tyylilajien kirjo, joka tänäkin vuonna nähtiin Euroviisuissa, ei yksinkertaisesti mahdu samaan laulukilpailuun. Euroviisuissa on silti paljon hienoakin. Eilen illalla oli hienoa nähdä, kuinka tällainen tapahtuma tuo ihmisiä yhteen twitterin välityksellä. Musamakujen erilaisuus näkyi tässäkin hyvin: joka biisiä jotkut kehuivat, jotkut haukkuivat.
Itse tykkään erityisesti akustisesta singer-songwriter -musiikista. Hetkinen, siis Paradise Oskarista? Aika näyttää. Da Da Dam oli hieno yleisöön menevä biisi Euroviisuihin (vaikkei nyt sattunut ihan kärkeen sijoittumaan) mutta eipä muuten niin erikoinen. Tässä genressä on tärkeää keskittyä esittäessään itse kappaleeseen, laulaa vaikka silmät kiinni, mikäli niin saa parhaan fiiliksen esitykseen. Mielestäni Paradise Oskar keskittyi finaalissa liiaksi TV-kameroihin. Axel Ehnström on kuitenkin vielä nuori, ja hänellä voi olla vaikka kuinka hieno ura edessään. Joka tapauksessa hän edusti Suomea mallikkaasti, ja varmasti upea kokemus päästä esiintymään miljoonayleisön eteen, ja vielä omalla kappaleella!
Alkukesä näyttää erittäin hyvältä laadukkaan uuden musiikin suhteen. Olen poiminut muutaman maininnan arvoisen tulevan albumin tähän blogipostaukseen. Julkaisupäivät ovat kansainvälisiä, Suomessa julkaisuajankohdat asettuvat suurin piirtein noihin aikoihin. Mennäänkin suoraan asiaan.
Amorphis – The Beginning of Times
Äärimmäisen kovia, sekä menestyneitä, levyjä viime vuosina julkaissut Amorphis julkaisee levyn The Beginning of Times 25. toukokuuta. Bändi on tarjoillut maistiaisia tulevalta levyltä omilla facebook-sivuillaan. Sinkkulohkaisu You I Need vakuuttaa tarttuvalla melodisella metalliotteellaan.
Above & Beyond – Group Therapy
Genressään supersuosittu suomalaisbrittiläinen tranceryhmä Above & Beyond julkaisee uuden Group Therapy -nimeä kantavan pitkäsoiton 6. kesäkuuta. Aiemman bändilevyn julkaisusta on vierähtänyt kuusi vuotta. Taukoa bändi ei ole pitänyt vaan aika on kulunut muun muassa kokoelmalevyjen tekemiseen ja kiertueisiin. Tulevasta platasta voi ottaa tuntumaa Thing Called Love -musiikkivideon avulla.
Eddie Vedder – Ukulele Songs
Pearl Jamin vokalisti Eddie Vedder julkaisee toisen soololevynsä 31. toukokuuta. Ukulele Songs sisältää nimensä mukaisesti Ukulelella soitettua musiikkia. Levylle on tarttunut vanhempaa ja uudempaa materiaalia. Esimerkiksi sinkkubiisi Longing To Belong kuultiin jo 2000-luvun alkupuolella. Hillitympää kesämenoa voi hakea tämän albumin kautta.
Moby – Destroyed
Helmikuussa Moby yllätti ilmaisella EP:llä Be The One. EP saakin jatkoa 18. toukokuuta kun Moby julkaisee levyn Destroyed. Ennakkokommentit tulevasta ovat antaneet ymmärtää Destroyed-levyn olevan ambient-henkinen, liekkö tulossa uusia hittejä ”In This Worldin” ja ”In My Heartin” tapaan.
Thievery Corporation – Culture of Fear
Poikkeuksetta aina mielenkiintoisia levyjä tehnyt Thievery Corporation julkaisee uuden levynsä, Culture of Fear, 28. kesäkuuta. Vierailijalista levyllä on monipuolinen. Mm. Persialainen laulaja LouLou, Bitter Sweet -yhteen Shana Halligan sekä Hip-Hop-artisti Mr. Liz ovat mukana. Thievery Corporation on julkaissut tulevasta albumista teaserin.
Jos hoksaat muitakin tulevia alkukesän julkaisuja, lisää ihmeessä ne kommentteihin.
Tamperelaiset opiskelijat järkkäävät upeaa ja varmasti ikimuistoista reissua tämän kesän Rock Am Ring -festareille.
Festarit järjestetään Saksassa, Nürburgringin alueella, 3.6 – 5.6. Esiintyjälista on komeaa katsottavaa. Paikalla ovat mm. Coldplay, Kings of Leon, System of a Down ja In Flames.
50 nopeinta pääsee reissuun mukaan. Ilmoittautuminen ja lisätiedot reissusta löytyvät osoitteesta www.rockamringiin.fi
Viime syksynä julkaistu Jason Mraz -EP Life is Good on hyvää kuunneltavaa viikonlopulle. Alle puolituntinen, viiden biisin, livekokonaisuus sisältää mukavat neljä ennenjulkaisematonta Mraz-biisiä. Aiemmin julkaistuista vain Coyotes on mahtunut mukaan.
Kautta linjan Jason Mrazin monipuolinen komppiryhmä erinomaisessa vedossa ja saundipuoli muutenkin on hienossa kuosissa. Viiden kappaleen joukosta helmeksi voidaan nostaa funkahtava What Mama Said.
EP julkaistiin alunperin ainoastaan iTunesin kautta, mutta nykyään EP löytyy esimerkiksi Spotify-palvelusta.
Ei ollut itsetarkoitus, mutta jostain syystä melkein kaikki kuuntelemani levyt olisi voitu tehdä jo kymmeniä vuosia takaperin. Vanhanaikaista? Ehkäpä. Vai ajatonta. Aikaa hyvin on kestänyt ainakin kansitaide, joka ei ole kadonnut mihinkään.
Tässä trendivapaat ja vähemmän viileät mitalistit:
EVEREST – On Approach
Levy on täynnä hyviä sävellyksiä. Let Go´n kitara vangitsi välittömästi huomioni. Videolla on kiva katsoa yhtyeen soittoa yksityiskohtineen. Rytmiryhmässä rummut ovat mahtavat, mutta basso se vasta ihan killeri onkin.
GROUNDATION – Hebron Gate (2002, 2010 Spotify)
Musiikkimakuni laajeni ja kehittyi taas piirun verran löydettyäni tämän helmen, josta tuli yksi kaikkien aikojen suosikkilevyjäni. Myös levyllä soittavan saksofonisti Jason Robinsonin loppuvuodesta ilmestynyt soololevy, Gerberus Reigning, oli sangen mielenkiintoista kuultavaa. Mr. Robinson on sittemmin siirtynyt kalifornialaisyliopistoon vastaamaan jazzin opetuksesta, ja levyllään hän ilmiselvästi haluaa itse näyttää mihin suuntaan akustista perinnesoittoa tulee viedä. Hebron Gatesta kirjoitukseni löytyy täältä.
KROKUS – Hoodoo
Rock `n` roll. Hoodoo oli iloinen yllätys konkareilta. Vuoden 2010 levy.
Elelemme jo mukavasti vuotta 2011, mutta ajattelin palata ajassa taakse päin ja todeta, omasta mielestäni, viime vuoden parhaat levyt. Listastani tuli sikäli mielenkiintoinen, että levyjen tyylisuunnat menevät hillitystä chilloutista death metalliin asti. Lista kuvastaakin hyvällä tavalla omaa tapaani kuunnella musiikkia: idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Levyt eivät ole missään varsinaisessa paremmuusjärjestyksessä, voin puhtaalla omalla tunnolla todeta, että nämä olivat viime vuoden kruunun jalokivet.
Ruotsalaisen death metal suuruuden viime vuoden pitkäsoitto, We Are The Woid, hiipi pikkuhiljaa suosikikseni. Levy on hemmetin hieno kokonaisuus upeita yksittäisbiisejä unohtamatta. Dark Tranquillity tarjoilee levyllä välillä rankempaa ja välillä melodisempaa matskua.
Odotukseni olivat kovaa luokkaa Bonobon uusimman levyn kohdalla kuunneltuani nautinnollisen sinkkulohkaisun The Keeper. Black Sands levyllä odotukseni palkittiin. Levyllä kolmella raidalla (Eyesdown, The Keeper, Stay the Same) vieraileva Andreya Triana sopii Bonobon rytmeihin kuin musta t-paita sinisten farkkujen kanssa. Levyn helmiä edellä mainittujen lisäksi ovat Kong ja El Toro. Jos vielä tämän levyn kappaleita ei ole TV-mainoksissa tai elokuvissa kuultu, niin veikkaisin, että melko pian kuullaan.
Suomessakin Flow-festareilla esiintynyt Broken Bells julkaisi saman nimisen albuminsa keväällä. Brian Burton (Danger Mouse –tuttu) ja James Mercer (The Shins –tuttu) tarjoavat levyllä piristävää ja hyvänkuuloista kaupunkihippipoppia. Tekijäkaksikon taustoistakin johtuen levyllä melodiat ovat upeita. Viime vuoden parhaimpia kappaleita olikin The High Road.
Grammy-juhlien kestomenestyjä John Legend hommasi uudelle levylleen taustaryhmäksi The Rootsin ja äänitti nipun vanhoja soul- ja funk-kappaleita. Toiminta kannatti, sillä jälki on ensiluokkaista. Levyn alkupuolella paahdetaan reippaasti eteenpäin vauhdikkaiden rallien saattelemana. Loppupuolella tempo laskee, mutta laatu pysyy. Levylle mukaan mahtui vain yksi Legendin oma biisi, kaunis Shine.
Tätä listaa kasatessani kävin läpi oikein perusteellisesti vuonna 2010 julkaistuja levyjä. Tuli tsekattua Suomen ja USAn levylistat sekä kriitikoiden ja nettikuuntelijoiden suosikit. Esim. Arcade Fire, Beach House ja moni muu kriitikoiden suosikki eivät toimineet minun korvissani ollenkaan. Siksikin oli mahtavaa kuunnella läpi viime vuonna julkaistua levyjä ja löytää ne omat suosikit. Viime vuodelta löytyi yllätävänkin paljon uutta ja erinomaista musiikkia eri tyylilajeissa.
Tässä minun mielestäni vuoden 2010 Top15 eli parhaat levyt ei-käännetyssä järjestyksessä. Kuvan alla löytyy aina suora linkki Spotifyhin. Sen lisäksi olen valinnut muutaman makupalan You Tubesta.
20- vuotiaan Laura Marlingin kakkoslevy ” I Speak Because I Can” on selkeästi koko vuoden paras levy. Hienoja kappaleita yksinkertaisilla mutta toimivilla sovituksilla, joissa Laura Marlingin omalaatuisen kaunis ääni pääsee oikeuksiin. Marling käyttää soittaessaan ja säveltäessään avointa g- virettä kitarassaan, mikä myös tuo kappaleisiin persoonallisen lisän.
Tässä on pitkästä aikaa levy, jonka haluaa kuunnella hartaasti alusta loppuun. Levyn kohokohdiksi nousee sinkkujulkaisu ”Devil’s Spoke” sekä ”Blackberry Stone”, ” What He Wrote” ja nimikkokappale ” I Speak Because I Can”.
John Butler Trio löi läpi 1990- luvun lopulla kotimaassaan Australiassa ja on ollut maansa johtavia rock- yhtyeitä siitä lähtien. Yhtyeen viimeiset kaksi levyä ”Grand National” (2007) sekä viime vuotinen ”April Uprising” ovat avanneet väylää myös muille mantereille. Siltikään yhtye ei ole vielä hirveän tunnettu, vaikka varsinkin ”April Uprising” on erinomainen levy. Levyllä on monta todella hyvää kappaletta, joille soisi soittoaikaa Australian ulkopuolellakin, mm. ”Revolution”, ” One Way Road”, ”Mystery Man”, ”Ragged Mile” sekä ”Don’t Wanna See Your Face.”
Praise & Blame yllätti kyllä aivan täysin. Ei mikään omaperäinen idea tehdä vanhoja biisejä uuteen muottiin, mutta toteutus on erinomainen. Tom Jonesin äänessä on hienoa särmää, joka istuu täydellisesti näihin bluesahtaviin gospelbiiseihin. Ei tämä levy jokaiselle uppoa, mutta itse suosittelen tätä lämpimästi.
Brittiläinen folk-skene toi viime vuonna Laura Marlingin ohella esiin myös yhtyeen Mumford & Sons. Yhtyeen debyyttilevy ”Sigh No More” sai loistavan vastaanoton niin kriitikoiden kuin myös kuuntelijoiden parissa. Hieno vuosi huipentui kahteen Grammy- ehdokuuteen; Paras Uusi Artisti sekä Paras Rock Kappale (Little Lion Man). Hieno levy, joka pursuaa jotain uutta ja jotain vanhaa hyvässä yhteisymmäryksessä. ”Little Lion Man”- kappaleen lisäksi levyltä on nostettava esille biisit ” The Cave”, ”Thiste & Weeds” sekä nimikkobiisi ”Sigh No More.”
Jace Everett nousi kirjaimellisesti yhdessä illassa huomioon, kun hänen kappaleensa ”Bad Things” päätyi erinomaisen tv- sarjan ”True Blood” tunnuskappaleeksi. Southern- henkistä raskasta countrya, johon hyvin istuu Jace Everettin matala ääni. Levy ei jää pelkän ”Bad Things”- hitin varaan, vaan toimii monella tasolla. Varsinkin biisit ”Burn For You”, ”Posession”, ”The Good Life” ja ”Slip Away” nousevat levyltä esiin.
Amerikkailaiseksi nykypunkiksi luokiteltu The Gaslight Anthem teki kolmannella levyllään ”American Slang” selkeän hyppäyksen kohti perusrokkia. Ja hyvä niin, sillä levy on erittäin onnistunut omassa tyylilajissaan. Brian Fallonilla on äänessään hyvä säröä, joka antaa simppeleille biiseille sen tarvittavan särmän. Levyllä on monia hyviä biisejä, kuten ”Bring It On”, ”The Diamond Church Street Choir” ja nimikkobiisi sekä sinkkuhitti ”American Slang”.
Vaihtoehtoisen rockin superbändiksi kutsuttu The Dead Weather julkaisi viime vuonna toisen levynsä ”Sea Of Cowards”. Yhtyeen jäsenet koostuvat mm. bändeistä The White Stripes, The Kills ja Queens of the Stone Age. Todella erikoinen levy, josta muodostui ajan kuluessa erittäin mieluisaa kuunneltavaa. ”The Difference Between Us”, ”Blue Blood Blues”, ”I Can’t Hear You” ja ”Gasoline” ovat levyn kohokohtia.
The Hold Steady oli viime vuosikymmenen yksi parhaista yhtyeistä. Persoonallinen yhtye, joka levytti monta hyvää albumia ja biisiä, kuten ”Boys And Girls In America”- levyn sinkkubiisit ”Chips Ahoy!” ja ”Stuck Between Stations.” Niillä odotuksilla yhtyeen viides studiolevy ”Heaven Is Whenever” on pienoinen pettymys. Ei missään nimessä huono levy, mutta ei myöskään tarjoa mitään uutta, jos yhtyettä on aiemmin kuullut. Siltikin levy on hyvää keskitasoa verrattuna muihin viime vuotisiin levyihin. Uusille kuuntelijoille suosittelen raitoja ”The Weekenders”, ”Soft In The Center” ja ”Barely Breathing.”
Reality- ohjelma ”Rockstar: Supernova” toi Ryan Starin pienen yleisön tietoisuuteen v. 2006. 4 vuotta myöhemmin Star julkaisi virallisesti ensimmäisen levynsä ”11:59”. Pienelle huomiolle jäänyt levy on mieluisa yllätys. Hyvää perusrokkia 32- vuotiaalta singer/songwriterilta, vaikkakin tietty kaupallisuuteen pyrkivä ja varman päälle miksattu soundi levyä vaivaa. Ehkä juuri siksi levyltä jää tajunnanräjäyttävät kappaleet puuttumaan, vaikkakin se sisältää monta hyvää biisiä, kuten ”Brand New Day”, ”Right Now”, ”We Might Fall”, ”This Could Be The Year” sekä sinkkulohkaisut ”Breathe” ja ”Start A Fire”.
Sijalle kymmenen päätyi Los Angelesiläisen progeyhtye Spock’s Beardin kymmenes pitkäsoitto ”X”. Spock’s Beard antaa jälleen kerran rahoilleen vastinetta. Hienoja biisejä taidokkaasti soitettuna. Suosittelen!
11. KULA SHAKER : PILGRIM PROGRESS
90- luvulla pari hittiä tehneen Kula Shakerin uutuuslevy on hieno akustinen levy. Täkyinä kappaleet ”Peter Pan R.I.P” sekä ”All Dressed Up”.
12. DARIUS RUCKER : CHARLESTON, SC 1966
Hootie And The Blowfish- bändin keulakuva jatkaa toisella soololevyllään siihen mihin viime vuonna jäi. Mainiota musiikkia, joka on myynyt USAssa miljoonia. Sinkkuhittinä toimii mainio ”This”.
13. GODSMACK : THE ORACLE
Godsmack on sitkeästi jaksanut tehdä levyjä, vaikkei bändistä koskaan mitään suurta nimeä tullutkaan. Ja hyvä niin, sillä ”The Oracle” on mielestäni yhtyeen paras levy. Etenkin kappale ”Love-Hate-Sex-Pain” on yksi vuoden parhaista.
14. DEFTONES : DIAMOND EYES
Tätä bändiä lukioaikainen cover-yhtyeeni ”Nipple Squeezers” soitteli 90- luvulla Loviisassa. Ja uusin levy on parasta Deftonesia sitten ”White Pony”- levyn. Monta hyvää biisiä, mm. ”Beauty School” ja ”976-Evil”.
15. TRENT REZNOR AND ATTICUS ROSS : THE SOCIAL NETWORK
Trent Reznorin ja Atticus Rossin soundtrack David Fincherin ohjaamaan elokuvaan ”The Social Network” on yksi suurimmista ehdokkaista voittamaan parhaan elokuvamusiikin Oscarin. Elokuvaa upeasti kuljettava musiikki toimii yllätävänkin hyvin yksinäänkin. Täkyinä ”Intriguing Possibilities”, ”Hand Covers Bruise” sekä Edward Griegin Peer Gyntistä napattu ”In The Hall Of Mountain King”.
Vuosi 2010 toi mukanaan monta hyvää levyä, vaikka mitään tajunnanräjäyttävää ei tänä vuonna löytynyt. Alla listattuna uusia levyjä, jotka ovat viihdyttäneet minua tänä vuonna. Kokosin suosikkejani levyiltä Spotify-soittolistalle, josta levyjä pääsee helposti kuuntelemaan klikkaamalla levyn nimestä. Lista sisältää taas kerran paljon artisteja, joista ei ole Suomessa koskaan kuultukaan. Mieluummin näin kuin niin, että toistan kaikki radiojuontajien loppuunhehkuttamat artistit.
Vuoden odotetuin levy osaltani oli Jack Johnsonin viides levy To the Sea. Vaikka levy sisältääkin monta kivaa rallatusta, tälle listalle se ei mahdu. Jackin ura lähti käyntiin vuonna 2001 julkaistulla levyllä Brushfire Fairytales, joka on aidolla ja viattomalla tavalla esittäjänsä kuuloinen. Nyt ollaan tultu aika kauas näistä ajoista, ja pääpaino tuntuu siirtyneen musiikin tekemisestä ympäristöaktivismiin ja hyväntekeväisyyteen. Menihän levy tietysti heti listaykköseksi jenkeissä. Parhaiten levyn tasoa kuvaa mielestäni se, että levyn mukaan nimetyllä kiertueella keikoilla soi yleensä vain pari biisiä tältä levyltä.
10. Yoav – A Foolproof Escape Plan
Etelä-Afrikassa varttuneen Yoavin toinen levy on mukavaa kuunneltavaa.
9. Spoon – Transference
Amerikkalainen Spoon on soittanut indie rockia 90-luvun puolivälistä saakka. Bändi on jäänyt itselleni varsin tuntemattomaksi, uusi levy tarjoaa hyvän tilaisuuden päästä bändin saundien makuun.
8. Danko Jones – Below the Belt
Levy ei omalta osaltani saanut paljoa huomiota kun se ilmestyi keväällä, mutta syystalvella se oli parasta lääkettä kaamoksen aiheuttamaan alakuloon. Suoraviivaista ja aggressiivista!
7. Josh Ritter – So Runs the World Away
Josh Ritterin uutuus on hieno ja kaunis kokonaisuus. Suosikkini levyltä 8. raita Lantern. En kerta kaikkiaan ymmärrä miten näin herkän ja viattoman sanoituksen pystyy tekemään.
6. Mason Jennings – The Flood
Tästä levystä sanoisin, että oli juuri sitä mitä odotinkin. Mason Jenningsiltä on tullut lähes joka vuosi uusi levy. Tyyli on pysynyt, levy kuulostaa silti tuoreelta.
5. Donavon Frankenreiter – Glow
Mitä ihmettä, dance-beatit ovat vallanneet Donavon Frankenreiterin kitaravetoisen leppoisan musiikin. Alkuihmetyksen jälkeen jouduin toteamaan, että tämähän kuulostaa hyvältä. Leppoisuus on todellakin tallella, tyyli vain vähän muuttunut. Levy säilyttää teemansa alusta loppuun.
4. KT Tunstall – Tiger Suit
Yllätys yllätys, skottilaisen folkrock-artistin KT Tunstallin uutukainen on myös saanut tanssibiitit taustalleen. Siis mitä? KT osallistui vuosi pari sitten Grönlantiin suuntatuneelle risteilylle, matkaseuranaan menestyneitä muusikkoja ja tiedemiehiä. Tässä seurassa hän alkoi epäillä omia musiikillisia kykyjään. Muiden edessä esiintyminen sai olon tuntumaan todella tyhjältä, eikä hän tiennyt tekisikö enää koskaan yhtään levyä. Jotenkin ihmeellisesti tanssibiittien käyttäminen sai itsetunnon palaamaan. Mikäs siinä, varsinkaan kun tyyli ei ole liikaa muuttunut edellisistä levyistä.
3. Ray LaMontagne & The Pariah Dogs – God Willin’ & the Creek Don’t Rise
Ray Lamontagnen uusi kokoonpano soittaa hienosti yhteen! Kivaa jamittelumeininkiä monessa biisissä.
2. ALO – Man of the World
Jamittelumeininkiä löytyy myös ALO:n levyltä. ALO, eli Animal Liberation Orchestra, on varsin tasapainoinen kokonaisuus, bändille ei löydy selkeää johtohahmoa. Uusin levy toimii itselleni varsin hyvin.
1. Josh Rouse – El Turista
Ensi kuulemalta levy kuulosti todella oudolta. Sittemmin vuoden mittaan olen tykästynyt Josh Rousen musiikkiin paljon enemmän. Rouse ei ole koskaan nauttinut suuresta kuuluisuudesta, vaikka onkin ollut musapiirien rakastama artisti jo vuosia. Syy tähän taitaa löytyä siitä, että hän tekee juuri sellaista musiikkia kuin itse haluaa, eikä yritä tehdä listahittejä kuten monet muut artistit. Uusin levy El Turista on oiva osoitus tästä, se on kuin täydellinen vastakohta alussa mainitsemalleni Jack Johnsonin uutukaiselle.
Amerikkalainen Josh Rouse asuu nykyisin espanjalaisen vaimonsa kanssa Valenciassa. Suunnan tälle levylle Rouse on selkeästi saanut espanjalaisesta musiikista. Levy kuulostaa lämpimältä ja aurinkoiselta. Instrumentaali avausraita Bienvenido avaa levyn saundilla, joka säilyy läpi levyn. Tätä seuraa espanjan- ja englanninkielisiä kappaleita. Suosikkiraitani levyltä on I Will Live on Islands.
Mikäli Josh Rousen musiikki ei ole ennestään tuttua, levy ei välttämättä ole paras paikka aloittaa kuuntelu. Tähän suosittelen kokoelmalevyä The Best of the Rycodisk Years.
VOLYYMI - Sulle jytisee... 