Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Jukan vuoden 2010 levyt

Elelemme jo mukavasti vuotta 2011, mutta ajattelin palata ajassa taakse päin ja todeta, omasta mielestäni, viime vuoden parhaat levyt. Listastani tuli sikäli mielenkiintoinen, että levyjen tyylisuunnat menevät hillitystä chilloutista death metalliin asti. Lista kuvastaakin hyvällä tavalla omaa tapaani kuunnella musiikkia: idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Levyt eivät ole missään varsinaisessa paremmuusjärjestyksessä, voin puhtaalla omalla tunnolla todeta, että nämä olivat viime vuoden kruunun jalokivet.

Dark Tranquillity – We Are The Void | Kuuntele Spotify-palvelussa

Ruotsalaisen death metal suuruuden viime vuoden pitkäsoitto, We Are The Woid, hiipi pikkuhiljaa suosikikseni. Levy on hemmetin hieno kokonaisuus upeita yksittäisbiisejä unohtamatta. Dark Tranquillity tarjoilee levyllä välillä rankempaa ja välillä melodisempaa matskua.

Bonobo – Black Sands | Kuuntele Spotify-palvelussa

Odotukseni olivat kovaa luokkaa Bonobon uusimman levyn kohdalla kuunneltuani nautinnollisen sinkkulohkaisun The Keeper. Black Sands levyllä odotukseni palkittiin. Levyllä kolmella raidalla (Eyesdown, The Keeper, Stay the Same) vieraileva Andreya Triana sopii Bonobon rytmeihin kuin musta t-paita sinisten farkkujen kanssa. Levyn helmiä edellä mainittujen lisäksi ovat Kong ja El Toro. Jos vielä tämän levyn kappaleita ei ole TV-mainoksissa tai elokuvissa kuultu, niin veikkaisin, että melko pian kuullaan.

Morcheeba – Blood Like Lemonade | Kuuntele Spotify-palvelussa

Morcheeban kesällä julkaistu Blood Like Lemonade piti pintansa vuoden loppuun asti. Tsekkaa aiemmin tekemä arvioni.

Broken Bells – Broken Bells | Kuuntele Spotify-palvelussa

Suomessakin Flow-festareilla esiintynyt Broken Bells julkaisi saman nimisen albuminsa keväällä. Brian Burton (Danger Mouse –tuttu) ja James Mercer (The Shins –tuttu) tarjoavat levyllä piristävää ja hyvänkuuloista kaupunkihippipoppia. Tekijäkaksikon taustoistakin johtuen levyllä melodiat ovat upeita. Viime vuoden parhaimpia kappaleita olikin The High Road.

John Legend & The Roots – Wake Up | Kuuntele Spotify-palvelussa

Grammy-juhlien kestomenestyjä John Legend hommasi uudelle levylleen taustaryhmäksi The Rootsin ja äänitti nipun vanhoja soul- ja funk-kappaleita. Toiminta kannatti, sillä jälki on ensiluokkaista. Levyn alkupuolella paahdetaan reippaasti eteenpäin vauhdikkaiden rallien saattelemana. Loppupuolella tempo laskee, mutta laatu pysyy. Levylle mukaan mahtui vain yksi Legendin oma biisi, kaunis Shine.

Mainokset

Tätä listaa kasatessani kävin läpi oikein perusteellisesti vuonna 2010 julkaistuja levyjä. Tuli tsekattua Suomen ja USAn levylistat sekä kriitikoiden ja nettikuuntelijoiden suosikit. Esim. Arcade Fire, Beach House ja moni muu kriitikoiden suosikki eivät toimineet minun korvissani ollenkaan. Siksikin oli mahtavaa kuunnella läpi viime vuonna julkaistua levyjä ja löytää ne omat suosikit. Viime vuodelta löytyi yllätävänkin paljon uutta ja erinomaista musiikkia eri tyylilajeissa.

Tässä minun mielestäni vuoden 2010 Top15 eli parhaat levyt ei-käännetyssä järjestyksessä. Kuvan alla löytyy aina suora linkki Spotifyhin. Sen lisäksi olen valinnut muutaman makupalan You Tubesta.

1. LAURA MARLING : I SPEAK BECAUSE I CAN

Laura Marling – I Speak Because I Can

20- vuotiaan Laura Marlingin kakkoslevy ” I Speak Because I Can” on selkeästi koko vuoden paras levy. Hienoja kappaleita yksinkertaisilla mutta toimivilla  sovituksilla, joissa Laura Marlingin omalaatuisen kaunis ääni pääsee oikeuksiin.  Marling käyttää soittaessaan ja säveltäessään avointa g- virettä kitarassaan, mikä myös tuo kappaleisiin persoonallisen lisän.

Tässä on pitkästä aikaa levy, jonka haluaa kuunnella hartaasti alusta loppuun. Levyn kohokohdiksi nousee sinkkujulkaisu ”Devil’s Spoke” sekä ”Blackberry Stone”, ” What He Wrote” ja nimikkokappale ” I Speak Because I Can”.

2. JOHN BUTLER TRIO : APRIL UPRISING

John Butler Trio – April Uprising

John Butler Trio löi läpi 1990- luvun lopulla kotimaassaan Australiassa ja on ollut maansa johtavia rock- yhtyeitä siitä lähtien. Yhtyeen viimeiset kaksi levyä ”Grand National” (2007) sekä viime vuotinen ”April Uprising” ovat avanneet väylää myös muille mantereille. Siltikään yhtye ei ole vielä hirveän tunnettu, vaikka varsinkin ”April Uprising” on erinomainen levy. Levyllä on monta todella hyvää  kappaletta, joille soisi soittoaikaa Australian ulkopuolellakin, mm.  ”Revolution”, ” One Way Road”, ”Mystery Man”, ”Ragged Mile” sekä ”Don’t Wanna See Your Face.”

3. TOM JONES : PRAISE & BLAME

Tom Jones – Praise & Blame

Kyllä. Olen tosissani. Mä kuuntelen Tomppaa. :)

Praise & Blame yllätti kyllä aivan täysin. Ei mikään omaperäinen idea tehdä vanhoja biisejä uuteen muottiin, mutta toteutus on erinomainen. Tom Jonesin äänessä on hienoa särmää, joka istuu täydellisesti näihin bluesahtaviin gospelbiiseihin. Ei tämä levy jokaiselle uppoa, mutta itse suosittelen tätä lämpimästi.

4. MUMFORD & SONS : SIGH NO MORE

Mumford & Sons – Sigh No More

Brittiläinen folk-skene toi viime vuonna Laura Marlingin ohella esiin myös yhtyeen Mumford & Sons. Yhtyeen debyyttilevy ”Sigh No More” sai loistavan vastaanoton niin kriitikoiden kuin myös kuuntelijoiden parissa. Hieno vuosi huipentui kahteen Grammy- ehdokuuteen; Paras Uusi Artisti sekä Paras Rock Kappale (Little Lion Man). Hieno levy, joka pursuaa jotain uutta ja jotain vanhaa hyvässä yhteisymmäryksessä. ”Little Lion Man”- kappaleen lisäksi levyltä on nostettava esille biisit ” The Cave”, ”Thiste & Weeds” sekä nimikkobiisi ”Sigh No More.”

5. JACE EVERETT : RED REVELATIONS

Jace Everett – Red Revelations

Kari Peitsamon sanoin: ”Täst mie tykkään.”

Jace Everett nousi kirjaimellisesti yhdessä illassa huomioon, kun hänen kappaleensa ”Bad Things” päätyi erinomaisen tv- sarjan ”True Blood” tunnuskappaleeksi. Southern- henkistä raskasta countrya, johon hyvin istuu Jace Everettin matala ääni. Levy ei jää pelkän ”Bad Things”- hitin varaan, vaan toimii monella tasolla. Varsinkin biisit ”Burn For You”, ”Posession”, ”The Good Life” ja ”Slip Away” nousevat levyltä esiin.

6. GASLIGHT ANTHEM : AMERICAN SLANG

The Gaslight Anthem – American Slang

Amerikkailaiseksi nykypunkiksi luokiteltu The Gaslight Anthem teki kolmannella levyllään ”American Slang” selkeän hyppäyksen kohti perusrokkia. Ja hyvä niin, sillä levy on erittäin onnistunut omassa tyylilajissaan. Brian Fallonilla on äänessään hyvä säröä, joka antaa simppeleille biiseille sen tarvittavan särmän. Levyllä on monia hyviä biisejä, kuten ”Bring It On”, ”The Diamond Church Street Choir” ja nimikkobiisi sekä sinkkuhitti ”American Slang”.

7. THE DEAD WEATHER : SEA OF COWARDS

The Dead Weather – Sea Of Cowards

Vaihtoehtoisen rockin superbändiksi kutsuttu The Dead Weather julkaisi viime vuonna toisen levynsä ”Sea Of Cowards”. Yhtyeen jäsenet koostuvat mm. bändeistä The White Stripes, The Kills ja Queens of the Stone Age. Todella erikoinen levy, josta muodostui ajan kuluessa erittäin mieluisaa kuunneltavaa. ”The Difference Between Us”, ”Blue Blood Blues”, ”I Can’t Hear You” ja ”Gasoline” ovat levyn kohokohtia.

8. THE HOLD STEADY : HEAVEN IS WHENEVER

The Hold Steady – Heaven Is Whenever

The Hold Steady oli viime vuosikymmenen yksi parhaista yhtyeistä. Persoonallinen yhtye, joka levytti monta hyvää albumia ja biisiä, kuten ”Boys And Girls In America”- levyn sinkkubiisit ”Chips Ahoy!” ja ”Stuck Between Stations.” Niillä odotuksilla yhtyeen viides studiolevy ”Heaven Is Whenever” on pienoinen pettymys. Ei missään nimessä huono levy, mutta ei myöskään tarjoa mitään uutta, jos yhtyettä on aiemmin kuullut. Siltikin levy on hyvää keskitasoa verrattuna muihin viime vuotisiin levyihin. Uusille kuuntelijoille suosittelen raitoja ”The Weekenders”, ”Soft In The Center” ja ”Barely Breathing.”

9. RYAN STAR : 11:59

Ryan Star – 11:59

Reality- ohjelma ”Rockstar: Supernova” toi Ryan Starin pienen yleisön tietoisuuteen v. 2006. 4 vuotta myöhemmin Star julkaisi virallisesti ensimmäisen levynsä ”11:59”. Pienelle huomiolle jäänyt levy on mieluisa yllätys. Hyvää perusrokkia 32- vuotiaalta singer/songwriterilta, vaikkakin tietty kaupallisuuteen pyrkivä ja varman päälle miksattu soundi levyä vaivaa. Ehkä juuri siksi levyltä jää tajunnanräjäyttävät kappaleet puuttumaan, vaikkakin se sisältää monta hyvää biisiä, kuten ”Brand New Day”, ”Right Now”, ”We Might Fall”, ”This Could Be The Year” sekä sinkkulohkaisut ”Breathe” ja ”Start A Fire”.

10. SPOCK’S BEARD : X

Spocks Beard – X

Sijalle kymmenen päätyi Los Angelesiläisen progeyhtye Spock’s Beardin kymmenes pitkäsoitto ”X”. Spock’s Beard antaa jälleen kerran rahoilleen vastinetta. Hienoja biisejä taidokkaasti soitettuna. Suosittelen!

11. KULA SHAKER : PILGRIM PROGRESS

90- luvulla pari hittiä tehneen Kula Shakerin uutuuslevy on hieno akustinen levy. Täkyinä kappaleet ”Peter Pan R.I.P” sekä All Dressed Up”.

12. DARIUS RUCKER : CHARLESTON, SC 1966

Hootie And The Blowfish- bändin keulakuva jatkaa toisella soololevyllään siihen mihin viime vuonna jäi. Mainiota musiikkia, joka on myynyt USAssa miljoonia. Sinkkuhittinä toimii mainio ”This”.

13. GODSMACK : THE ORACLE

Godsmack on sitkeästi jaksanut tehdä levyjä, vaikkei bändistä koskaan mitään suurta nimeä tullutkaan. Ja hyvä niin, sillä ”The Oracle” on mielestäni yhtyeen paras levy. Etenkin kappale ”Love-Hate-Sex-Pain” on yksi vuoden parhaista.

14. DEFTONES : DIAMOND EYES

Tätä bändiä lukioaikainen cover-yhtyeeni ”Nipple Squeezers” soitteli 90- luvulla Loviisassa. Ja uusin levy on parasta Deftonesia sitten ”White Pony”- levyn. Monta hyvää biisiä, mm. ”Beauty School” ja ”976-Evil”.

15. TRENT REZNOR AND ATTICUS ROSS : THE SOCIAL NETWORK

Trent Reznorin ja Atticus Rossin soundtrack David Fincherin ohjaamaan elokuvaan ”The Social Network” on yksi suurimmista ehdokkaista voittamaan parhaan elokuvamusiikin Oscarin. Elokuvaa upeasti kuljettava musiikki toimii yllätävänkin hyvin yksinäänkin. Täkyinä ”Intriguing Possibilities”, ”Hand Covers Bruise” sekä Edward Griegin Peer Gyntistä napattu ”In The Hall Of Mountain King”.

Matin vuoden 2010 levyt

Vuosi 2010 toi mukanaan monta hyvää levyä, vaikka mitään tajunnanräjäyttävää ei tänä vuonna löytynyt. Alla listattuna uusia levyjä, jotka ovat viihdyttäneet minua tänä vuonna. Kokosin suosikkejani levyiltä Spotify-soittolistalle, josta levyjä pääsee helposti kuuntelemaan klikkaamalla levyn nimestä. Lista sisältää taas kerran paljon artisteja, joista ei ole Suomessa koskaan kuultukaan. Mieluummin näin kuin niin, että toistan kaikki radiojuontajien loppuunhehkuttamat artistit.

Vuoden odotetuin levy osaltani oli Jack Johnsonin viides levy To the Sea. Vaikka levy sisältääkin monta kivaa rallatusta, tälle listalle se ei mahdu. Jackin ura lähti käyntiin vuonna 2001 julkaistulla levyllä Brushfire Fairytales, joka on aidolla ja viattomalla tavalla esittäjänsä kuuloinen. Nyt ollaan tultu aika kauas näistä ajoista, ja pääpaino tuntuu siirtyneen musiikin tekemisestä ympäristöaktivismiin ja hyväntekeväisyyteen. Menihän levy tietysti heti listaykköseksi jenkeissä. Parhaiten levyn tasoa kuvaa mielestäni se, että levyn mukaan nimetyllä kiertueella keikoilla soi yleensä vain pari biisiä tältä levyltä.

10. Yoav – A Foolproof Escape Plan

Etelä-Afrikassa varttuneen Yoavin toinen levy on mukavaa kuunneltavaa.

9. Spoon – Transference

Amerikkalainen Spoon on soittanut indie rockia 90-luvun puolivälistä saakka. Bändi on jäänyt itselleni varsin tuntemattomaksi, uusi levy tarjoaa hyvän tilaisuuden päästä bändin saundien makuun.

8. Danko Jones – Below the Belt

Levy ei omalta osaltani saanut paljoa huomiota kun se ilmestyi keväällä, mutta syystalvella se oli parasta lääkettä kaamoksen aiheuttamaan alakuloon. Suoraviivaista ja aggressiivista!

7. Josh Ritter – So Runs the World Away

Josh Ritterin uutuus on hieno ja kaunis kokonaisuus. Suosikkini levyltä 8. raita Lantern. En kerta kaikkiaan ymmärrä miten näin herkän ja viattoman sanoituksen pystyy tekemään.

6. Mason Jennings – The Flood

Tästä levystä sanoisin, että oli juuri sitä mitä odotinkin. Mason Jenningsiltä on tullut lähes joka vuosi uusi levy. Tyyli on pysynyt, levy kuulostaa silti tuoreelta.

5. Donavon Frankenreiter – Glow

Mitä ihmettä, dance-beatit ovat vallanneet Donavon Frankenreiterin kitaravetoisen leppoisan musiikin. Alkuihmetyksen jälkeen jouduin toteamaan, että tämähän kuulostaa hyvältä. Leppoisuus on todellakin tallella, tyyli vain vähän muuttunut. Levy säilyttää teemansa alusta loppuun.

4. KT Tunstall – Tiger Suit

Yllätys yllätys, skottilaisen folkrock-artistin KT Tunstallin uutukainen on myös saanut tanssibiitit taustalleen. Siis mitä? KT osallistui vuosi pari sitten Grönlantiin suuntatuneelle risteilylle, matkaseuranaan menestyneitä muusikkoja ja tiedemiehiä. Tässä seurassa hän alkoi epäillä omia musiikillisia kykyjään. Muiden edessä esiintyminen sai olon tuntumaan todella tyhjältä, eikä hän tiennyt tekisikö enää koskaan yhtään levyä. Jotenkin ihmeellisesti tanssibiittien käyttäminen sai itsetunnon palaamaan. Mikäs siinä, varsinkaan kun tyyli ei ole liikaa muuttunut edellisistä levyistä.

3. Ray LaMontagne & The Pariah Dogs – God Willin’ & the Creek Don’t Rise

Ray Lamontagnen uusi kokoonpano soittaa hienosti yhteen! Kivaa jamittelumeininkiä monessa biisissä.

2. ALO – Man of the World

Jamittelumeininkiä löytyy myös ALO:n levyltä. ALO, eli Animal Liberation Orchestra, on varsin tasapainoinen kokonaisuus, bändille ei löydy selkeää johtohahmoa. Uusin levy toimii itselleni varsin hyvin.

1. Josh Rouse – El Turista

Ensi kuulemalta levy kuulosti todella oudolta. Sittemmin vuoden mittaan olen tykästynyt Josh Rousen musiikkiin paljon enemmän. Rouse ei ole koskaan nauttinut suuresta kuuluisuudesta, vaikka onkin ollut musapiirien rakastama artisti jo vuosia. Syy tähän taitaa löytyä siitä, että hän tekee juuri sellaista musiikkia kuin itse haluaa, eikä yritä tehdä listahittejä kuten monet muut artistit. Uusin levy El Turista on oiva osoitus tästä, se on kuin täydellinen vastakohta alussa mainitsemalleni Jack Johnsonin uutukaiselle.

Amerikkalainen Josh Rouse asuu nykyisin espanjalaisen vaimonsa kanssa Valenciassa. Suunnan tälle levylle Rouse on selkeästi saanut espanjalaisesta musiikista. Levy kuulostaa lämpimältä ja aurinkoiselta. Instrumentaali avausraita Bienvenido avaa levyn saundilla, joka säilyy läpi levyn. Tätä seuraa espanjan- ja englanninkielisiä kappaleita. Suosikkiraitani levyltä on I Will Live on Islands.

Mikäli Josh Rousen musiikki ei ole ennestään tuttua, levy ei välttämättä ole paras paikka aloittaa kuuntelu. Tähän suosittelen kokoelmalevyä The Best of the Rycodisk Years.

Kourallinen armoa

Fistful of Mercy sai alkunsa helmikuussa 2010 skettipuistossa Kaliforniassa. Yhtyeen jäsen Joseph Arthur kysyi Ben Harperia mukaan levytyssessioihin, jonka jälkeen Harper pyysi Dhani Harrisonia (George Harrisonin poika) liittymään mukaan. Albumi As I Call You Down nauhoitettiin kolmessa päivässä ja se näki päivänvalon lokakuussa.

Albumi sisältää yhdeksän kappaletta. Levy on yleisilmeeltään folk-henkistä akustista rockia: kolme kitaraa soivat komeasti yhteen sekä Harperin, Harrisonin ja Arthurin äänet  toimivat hyvin yhteen. Levyllä herkkupaloja ovat muun muassa Fistful of Mercy (kuunneltavissa ilmaiseksi bändin nettisivuilla), tunteikas Restore Me ja levyn lopettava With Whom You Belong.

Fistful of Mercyn As I Call You Down on akustisen musan faneille melkeinpä pakollista kuunneltavaa ja kaikille muillekin levyä voi suositella.

CNN:n tekemä haastatteluvideo

Fistful of Mercyn virallinen sivusto

– Fistful of Mercy & Eddie Vedder – Restore Me

Fistful of Mercyn promovideo

Pienet nuotit -blogissa Anssi hehkutti Ebo Tayloria ja kuunteluunhan tämä täytyi ottaa.

Ebo Taylor on 74-vuotias afrobeat-legenda, joka julkaisi tänä vuonna Love & Death nimeä kantavan pitkäsoiton. Levyltä esiin nousi loistava kappale Mizin.

Kuuntele kappale: Spotify | The Hype Machine

 

PÄIHDYTTÄVÄÄ MUSIIKKIA

Se kuulosti ihan kivalta. Sopivalta muzakilta, joka ei tulisi varastamaan liikaa huomiota jo useampaan kertaan kesken jäänneeltä remekseltä. Tunnin kuluttua tavasin yhä samaa sivua. Olin musiikin lumoissa.

Heinäkuun helteillä en ehtinyt loiskauttaa rapalaa kuin kerran, kun järven suurin vonkale tarttui koukkuun.

Olin uuden musiikin tarpeessa, joten avasin Spotifyn avoimin korvin.

Ennestään tuntemattoman yhtyeen kahdeksan levyä mollotti näytöllä muiden mukana. Kiinnostavan näköisistä afroaiheisista kansista kiehtovin oli kuva, jossa valtava portti oli alhaalta päin kuvattuna.

Hebron Gate.

Hipaisin sitä sormella ja se aukesi.

Hitaasti.

Behold the night sky brings us a new star today
Catch it before it passes away

* * *

Vuonna 1998 kolme jazzmusiikin opiskelijaa keskustelivat Pohjois-Kaliforniassa Sonoman-kampuksella. He olivat Harrison Stafford (laulu, kitara), Marcus Urani (koskettimet) ja Ryan Newman (basso). Kitaristi ehdotti vakavasti otettavan yhtyeen perustamista.

GROUNDATION oli syntynyt.

Hebron Gate on yhtyeen kolmas levy. Se on julkaistu vuonna 2002 yhtyeen omalla levymerkillä Young Tree.

Pieni esisoitto avaa levyn, jonka jälkeen alkaa soimaan reggae!

Reggae ei ole aiheuttanut väristyksiä minulle oikein koskaan – Iron Maiden on ollut huomattavasti lähempänä sydäntä.

Mutta sitten yhtäkkiä yhtye vaihtaakin jazziin! Mitä ihmettä tämä on?

Roots reggaeta jazz- ja pienin dubhöystein.

Levyllä soittavat perustajakolmikon lisäksi yhtyeeseen kuuluvat rumpali Paul Spina ja kolme puhallinsoittajaa: David Chachere (trumpetti), Kelsey Howard (pasuuna) ja Jason Robinson (saksofoni, huilu).

Yhtye on suuri kuin muuttovalmis kurkiparvi, mutta kyseessä ei ole kilpasoitto. Maltti on tyylitajua.

Harvakudoksinen soitanto hengittää, ja näin ollen korostaa tarkkaan harkittuja yksityiskohtia.

Sopivasti annosteltuna jazz antaa niin paljon lisää mahdollisuuksia. Vaihtoehtoja. Yllätyksiä. Mielihyvää. Addiktoivia kokonaisvaltaisia psykofyysisiä tuntemuksia, joita janoaa lisää ja lisää. Enemmän ja enemmän.

Yksi levyn monista suosikkihetkistäni on Silver Tonque Show, ja sen levollinen sooloyhdistelmä (puhaltimet – melodika – upea kitara – trumpetti). Tämä on rakkautta.

Kuusi minuuttia. Se on täydellinen pituus kappaleelle. Ei tarvitse soittaa samaa neljän minuutin yllätyksetöntä rallia illasta toiseen, vaan antaa jotakin vähän enemmän. Antaa musiikillisen syyn jäädä koukkuun.

Don’t blame the people who gather themselves by the shore
Seeking something more

Yhtyeen jäsenet asuvat studion lähettyvillä, jossa levyä tehdään kuukausitolkulla. Se on tinkimätöntä ryhmätyöskentelyä, jossa erimielisyyksiltäkään ei voida välttyä. Mutta se johtaa parhaaseen lopputulokseen.

Paul Spina kertoo yhtyeen työskentelevän yhdessä Staffordin luoman laulun pohjalta. ”Soitamme, keskustelemme siitä mikä oli hyvää, mikä huonoa, ja sitten otamme uusiksi. Muut kertovat minulle suoraan, jos soittoni oli hanurista. Se on siistiä. Se on oikeudenmukainen prosessi, jossa kaikki saavat vaikuttaa.”

Rumpalointi ei ole pelkkää tahdinpitoa. Jazztekniikoita hyödyntävän Spinan soittotyyli tuo nykyrumpaleista hyvinkin mieleen Carter Beaufordin.

Spinan vaikutteet löytyvät vanhasta musiikista, jota hän on kerännyt itselleen kunnioitettavan 8000 cd-levyn kokoelman. ”Olen keräilijä. Kuuntelen musiikkia koko ajan, mutta en uutta.”

Materialistiksi Spina ei kuitenkaan tunnustaudu, työvälineenä kun on vain vanha Pearlin-perussetti.

Vaikka Spina on jazzrumpali, korostaa hän soitossaan rockasennetta. Ennen Groundatioon liittymistä Spina soittikin kokeellista, rajoja rikkovaa rockia Primus-basisti Les Claypoolin sooloprojektissa.

Keulahahmo Harrison ”Proffa” Staffordin mukaan yhtye soittaa musiikkia, koska he rakastavat sitä.

”Emme yritä rahastaa tai saada seuraavaa radiohittiä tai myydä miljoonia levyjä. Yritämme luoda musiikkia, jonka takana voimme seistä ja jota voimme rakastaa.”

Staffordin intohimosta ja antaumuksesta kertoo paljon se, että hän opetti yliopistossa reggaen historiaa, mutta lopetti sen, sillä ”musiikki tuli ensin. En voinut kuvitella itseäni viettämässä loppuelämääni luokkahuoneen edessä.”

Staffordin unelmana oli Groundation.

Minun unelmana, rakas päiväkirja, on löytää näin hyvää musiikkia.

Staffordin vivahderikas laulu soi kaikkine ärsykkeineen kuin satakieli. Painotukset, venytykset ja toistot ovat vangitsevia. Ei pidä unohtaa myöskään taustalaulaja Shawn Andersonin kokonaisuutta täydentävää roolia.

Hebron Gaten teemana on sota lohikäärmettä vastaan. Vertauskuvauksellinen tarina alkaa auringon paistaessa, keskivaiheella yövytään, ja lopuksi auringon noustessa taisteluun tulevat avuksi reggaen legendoja (Don Carlos, The Congos).

En osaa sanoa, mutta onko tässä koko rastafarien historia kiteytetty yhteen vuorokauteen?

Long before this war we used to cry…

Groundation äänittää analogisesti nauhalle vanhaan kunnon tapaan.

”Siinä on hyvin erilainen tunne”. Staffordin mielestä ”digitaalinen kuulostaa melko lailla kuolleelta, sanovat insinöörit mitä tahansa.”

Äänitykset on suoritettu Kaliforniassa ja Jamaikalla (Leggo´s Studios, Kingston). Miksauksen ja masteroinnin on tehnyt Jim Fox Washingtonissa yhdessä Staffordin ja Marcus Uranin kanssa, jolla on ollut iso rooli tuotannossa.

Yhtye soittaa studiossa mahdollisimman paljon yhtäaikaisesti, jotta lopputulokseen saadaan enemmän elävyyttä, vuorovaikutteisuutta ja livemäistä dynamiikkaa.

Levyn soundit ovat mahtavat. Ei liian livemäiset, eikä liian tuotetut. Tasapainoiset.

Hymyni ulottuu korvasta korvaan, kun saan nauttia tästä raukean rentouttavasta, mutta samalla energisoivasta ja innostavan intensiivisestä mestariteoksesta.

Yhtye ammentaa paljon menneistä, mutta soi tässä ja nyt.

Reggae on ollut vahvasti läsnä Staffordin lapsuudesta asti, mutta hän ei silti halua kategorisoitua mihinkään lokeroon. Hän uskoo yksilölähtöiseen ajattelutapaan, jossa kaikki ovat samanarvoisia, niin että he voivat puhua ja tuntea itsensä vapaaksi opettamaan toisia ja oppimaan toisilta ilman hierarkioita ja eri tasoja.

Sitä tarkoittaa myös yhtyeen nimi – Groundation.

* * *

21. HUHTIKUUTA 1966 KINGSTON, JAMAIKA.

Noin 100 000 rastafaria ympäri Jamaikaa oli kerääntynyt Kingstonin lentokentälle vastaanottamaan etiopialaista miestä, jota he pitivät jumalanaan.

Päivä oli ollut pilvinen ja myrskyinen, mutta juuri kun Hänen Majesteettiaan lennättäneen koneen pyörät koskettivat maata, taivaalle ilmestyi neljä suurta valkoista pilveä ja aurinko paistoi niiden lävitse saaden miltei jokaisen polvistumaan.

Haile Selassien vierailusta johtuen, huhtikuun 21. päivä on rastafarien juhlapäivä, nimeltään Grounation.

 

 

 

YouTube: Weeping Pirates (live).

Lähteet: Groundation.com, Wikipedia, reggae.gr, reggae.co.il, rebelbase.be, groundation.forumactif.fr, latoiledesbatteurs.com, archive.org, YouTube.