Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Paradise Oskar’ Category

Katselinpa taas parin vuoden tauon jälkeen Euroviisuja. Olihan se hieno ja loppua kohden jännä show. Tuntui hienolta, että Suomella oli aidontuntuinen mies ja kitara -esitys, joka sai ainakin suomalaisten täyden tuen. Ja olihan Paradise Oskarin voittama lehdistöpalkinto myös osoitus onnistuneesta valinnasta. Hetken aikaa tuntui jo, että ehkäpä tänä vuonna Euroviisut voisivat olla enemmän musiikki- kuin viihdekilpailu. Mutta ehei, viimeistään ääntenlaskennan aikana kävi selväksi, miten totuttuun tapaan taas äänestettiin maata eikä esitystä.

Suurin osa esityksistä ei ollut yhtään oman maun mukaisia. Niin, maun. Tässä musabloggausvuosien aikana on oppinut näkemään, miten hurjasti musiikkimaku vaihtelee ihmisestä toiseen. On mahdotonta määritellä objektiivisesti, mikä on hyvä kappale ja mikä ei. Jokin kappale toimii jollekin täydellisesti, jollekin toiselle taas ei ollenkaan. Kuulostaa selkeältä, mutta sanoisin, että ihmiset yleensä kuvittelevat oman maun olevan lähellä jotain ”universaalia hyvää musiikkimakua” (mitä ei tietenkään ole olemassa). Esityksen laatua voidaan tietysti arvioida eri tavoilla, mutta monesti ne kriitikkojen haukkumat kliseiset biisit ovat juuri niitä, joista suuri yleisö tykkää (ja äänestää euroviisuvoittajaksi).

Kappalettakin voidaan tietysti arvioida, mutta vain tietyn tyylilajin sisällä. Se tyylilajien kirjo, joka tänäkin vuonna nähtiin Euroviisuissa, ei yksinkertaisesti mahdu samaan laulukilpailuun. Euroviisuissa on silti paljon hienoakin. Eilen illalla oli hienoa nähdä, kuinka tällainen tapahtuma tuo ihmisiä yhteen twitterin välityksellä. Musamakujen erilaisuus näkyi tässäkin hyvin: joka biisiä jotkut kehuivat, jotkut haukkuivat.

Itse tykkään erityisesti akustisesta singer-songwriter -musiikista. Hetkinen, siis Paradise Oskarista? Aika näyttää. Da Da Dam oli hieno yleisöön menevä biisi Euroviisuihin (vaikkei nyt sattunut ihan kärkeen sijoittumaan) mutta eipä muuten niin erikoinen. Tässä genressä on tärkeää keskittyä esittäessään itse kappaleeseen, laulaa vaikka silmät kiinni, mikäli niin saa parhaan fiiliksen esitykseen. Mielestäni Paradise Oskar keskittyi finaalissa liiaksi TV-kameroihin. Axel Ehnström on kuitenkin vielä nuori, ja hänellä voi olla vaikka kuinka hieno ura edessään. Joka tapauksessa hän edusti Suomea mallikkaasti, ja varmasti upea kokemus päästä esiintymään miljoonayleisön eteen, ja vielä omalla kappaleella!

Mainokset

Read Full Post »