Ei aivan. Mutta melkein.
Saksalaisen The Whitest Boy Aliven keulanörtti, laulaja-kitaristi Erlend Øye (Kings Of Convenience), on kyllä norjalainen.
Vinyylinäkin julkaistu Rules (2009) on yhtyeen toinen albumi.
Mikä ihme saa aikuisen miehen kuuntelemaan tällaista alkuillan limudiscoon soveltuvaa pliisua poppista? Ehkäpä vähäeleisyys, päällekäymättömyys, hengittävyys ja selkeys (bassokin erottuu), aidot soittimet ja soittajat, sekä sarkastisen viileä uncoolius.
Vastaavanlaista musiikkia esitetään yleensä enemmän elektronisesti ja laululla, josta ei ota selvää tuleeko se kärsivä ääni tytön vai pojan kurkusta. WBA:lla ei kyseisiä ongelmia onneksi ole.
Yhtye voisi olla välillä ärhäkämpikin, mutta valittu linja pitää – coolisti.
Mainokset
Vastaa