Australialainen kitaristilegenda Tommy Emmanuel saapuu kolmatta kertaa Helsinkiin viihdyttämään ja ihmetyttämään suomalaista yleisöä. Konsertti järjestetään perjantaina 3.4. Kulttuuritalossa. Keikkaa voi lämpimin mielin suositella kaiken ikäisille musiikin ystäville, musamausta riippumatta. Melkeinpä voisi sanoa, että mitä vähemmän artistista tietää, sitä suuremmalla syyllä kannattaa tulla paikalle.
Sen lisäksi, että Tommy on uskomattoman taitava kitaristi, on hän myös taitava biisinkirjoittaja ja hyvä viihdyttäjä; keikat ovat lämminhenkisiä ja humoristisia. Viime kevään keikalla vuorovaikutus suomalaisen yleisön kanssa oli hämmästyttävää ottaen huomioon kuinka tuntematon artisti Tommy oli varmasti suurimamalle osalle yleisöä. Kulttuuritalo sopii keikkapaikaksi mainiosti, koska yleisö on lähellä lavaa ja syntyy intiimi tunnelma.
Tommyn soittamaa tyyliä kutsutaan nimellä fingerstyle. Se ei suinkaan ole pelkkää näppäilyä, vaan ennemminkin että yhdestä kitarasta lähtee kokonaisen bändin saundi – Tommy soittaa yläkieliltä melodiaa, alakieliltä bassoja ja siihen samaan vielä rumpuääniä. Kappaleet vaihtelevat nopeista ja näyttävistä rauhallisiin ja kauniisiin.
Lippuja keikalle voi ostaa järjestäjä Dotimen sivulta tai Lippupalvelusta. Lippuja on vielä jonkin verran jäljellä, mutta eiköhän tämä myydä loppuun, koska kyseessä on Tommyn ainoa esiintyminen Suomessa tänä vuonna. Ensi viikonloppuna on luvassa myös lisää maailmanluokan fingerstyle-kitarointia Helsingissä, kun Adam Rafferty esiintyy ravintola Pianossa lauantaina. Katso Adamin versio Michael Jacksonin kappaleesta Billie Jean.
Tässä Tommyn sovitukset Beatlesin kappaleista Day Tripper ja Lady Madonna:
Tämä kyllä toimii hyvin, äijällä on hieno tyyli soitossa ja näkyy olevan lavallakin. Keikalle ei pääse mutta soitto kiinnostaa. Mikähän levy kannattaisi hankkia noin alkuun ?
Kiva kuulla että kolisee. Ensimmäiseksi levyksi voisi suositella levyä Endless Road, joka sisältää sekä Tommyn omia biisejä että kovereita. Ehkä vielä parempi on Only, jolla on pelkästään omia biisejä.